maanantai 25. tammikuuta 2016

IT-oppia ikä kaikki

Tämän kahdeksan kuukauden aikana olen tehnyt paljon erilaisia töitä. Niihin sisältyy IT-koulutuksia, asennuksia ja ohjelmien testauksia. Voin sanoa että olen oppinut itsekin paljon tästä työstä.

Koulutukset ja ohjaukset ovat olleet tämän työn antoisin osuus, sillä niiden kautta on monesti oppinut itsekin uutta. Itsestäänselvyydet on unohdettava ja asiaa mietittävä asiakkaan näkökulmasta. Näin nuorena "diginatiivina" ei aina osaa kuvitellakaan, että monet ihmiset ovat tehneet suuren osa työurastaan - tai koko uransa - ennen tietotekniikan yleistymistä.

Lisäksi meidän asiakkaat ovat näkövammaisia, mikä täytyy myös huomioida. Näkövammaiset käyttää tietokoneen kanssa erilaisia apuohjelmia ja paljon pikanäppäimiä. Pikanäppäimillä voi tehdä paljon asioita tietokoneella ja Internetissä. Esimerkiksi Youtubea ja Facebookia voi käyttää pikanäppäimin.

Minun koulutusaiheita on tähän mennessä ollut esimerkiksi eräs kuvankäsittelyohjelma, Youtuben käyttö ja Facebook-videon lataaminen. Tuo kuvankäsittelyohjelma piti ensin itsekin opetella. Youtubesta ja Facebookista olen kouluttanut useammallakin viikolla ja joka kerralla olen koittanut parantaa materiaalia ja koulutukseni tasoa. Virheistä oppii.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Miten työ alkoi


Paikka auki on RAY:n projekti, jonka tarkoitus on auttaa nuoria työllistymään. Minä olen ollut keväästä asti töissä Suomen Kuurosokeat ry:n keskustoimistossa Helsingissä järjestötyöntekijänä. Minun töihin on kuulunut järjestö- ja jäsenpalvelujen sekä kommunikaatiopalvelujen tuki sekä asiakaspalvelutehtäviä. Olen täällä töissä tämän vuoden huhtikuuhun asti.

Työ alkoi huhtikuussa. Ensimmäisenä päivänä tutustuin uuteen tietokoneeseen, ohjelmiin ja muihin työntekijöihin. Työn alussa menee aikaa siihen että oppii työt ja pääsee työyhteisöön sisään. En ollut aiemmin tehnyt vastaavia työtehtäviä ja hieman jännitin, miten tulen pärjäämään työssäni. Työssä olen oppinut paljon. Työyhteisöön sisään pääsy oli aika helpottavaa kun paikka oli jo hieman tuttu, ihmiset olivat sosiaalisia ja avoimia. Työilmapiiri on todella hyvä eikä näy epäselvyyksiä. Perehdytyksessä oli mielenkiinnoista nähdä järjestön eri työtehtäviä. Kahvi- ja ruokatauot tekevät hyvää työpäivän välissä.

Työ on ollut paljon tietokoneella kirjoittamista. Olen myös käynyt työmatkoilla esimerkiksi Turussa ja Tampereella. Istumatyö on aika vaativaa. Pitää kiinnittää huomiota, miten istua oikein. Tämä työ on muuten loistava ja kiinnostava.
- Aki

maanantai 11. tammikuuta 2016

Kuinka kaikki alkoi

Paikka auki on RAY:n projekti, jonka tarkoitus on auttaa nuoria työllistymään. Minä olen ollut keväästä asti töissä Kuurosokeiden toimintakeskuksessa Tampereella IT-työntekijänä. Minun töihin on kuulunut asennuksia, ohjeiden laatimista ja lisäksi olen ollut IT-koulutusviikoilla kouluttajana. Olen vielä neljä kuukautta täällä töissä.

Työ alkoi toukokuussa. Ensimmäisenä päivänä laiteltiin työvälineitä kuntoon ja tutustuin tarvittaviin ohjelmiin. Työn alussa kuluu aina jonkin verran aikaa siihen että oppii työt, "talon tavat" ja pääsee työyhteisöön sisään. Perehdytystä sain tarvittavien ohjelmien ja työtehtävien lisäksi kuurosokeiden kommunikaatioon. Paikka oli jo ennestään tuttu, mikä nopeutti työhön ja työyhteisöön sisään pääsyä. Parhaiten työyhteisöön pääsee sisään, kun on sosiaalinen ja avoin. Työkaverien huomiointi vaikuttaa myönteisesti työilmapiiriin ja onhan sitten helpompi tehdä heidän kanssaa töitäkin. Kahvi- ja ruokataukoja on tässäkin mielessä hyvä pitää.

Työ on ollut paljon tietokoneella kirjoittamista, mutta myös IT-koulutusta. Julkinen esiintyminen, vaikkakin pienelle ryhmälle, jännitti alussa jonkin verran, mutta ne sujuvat. Tietokoneella istuminen taas rasittaa välillä silmiä ja saa paikat jumiin. Välillä on hyvä venytellä ja lepuuttaa silmiä. Siinä niitä huonoja puolia, muuten tämä työ on ollut mielenkiintoista ja antoisaa.

- Eetu